Kurssikynä: Analyysiöverit
Syväluotaavat juttutuokiot hyvän ystävän kanssa ovat parhaita. Täyttä timanttia suorastaan. Ja mikä parasta: ei tarvitse miettiä uskaltaako mielen sisältöä vuodattaa sanoina ääneen, vaan ajatusten voi turvallisesti antaa tulla. Niiden hölmöjenkin. Ja yleensähän sitä sitten huomaa, etteivät ne ajatukset niin hölmöjä olleetkaan. Taas oli mieli suurennellut. Turhaan.
Puhumisen (ja etenkin uskaltamisen!) vaikeus lienee peräisin perheestä, jossa tunnetiloja ei kovinkaan vuolaasti tuotu esiin. Ei sen koommin iloja kuin murheitakaan. Myös erimielisyyksistä pidettiin mykkäkoulua ja vaiettiin. En siis itsekään oppinut puhumaan, vaikka persoonani olisi sitä kovasti tarvinnut, vaan keräsin sisäiseen maailmaani kaiken sen, minkä tuntosarvet ottivat vastaan. Ja herkällä tyypillähän niitä asioita riitti.
Kantapään kautta tuli opeteltua reitti lähemmäs sitä oikeaa minää, jolle puhuminen on yksi maailman tärkeimmistä asioista. Silloin totesin, etten ole lainkaan small talk -ihmisiä. Enkä edes osaa olla, vaikka joskus haluaisinkin.
Mutta pitäisikö kaikkien osatakaan? Kuunnella sen sijaan osaan. Ja pohtia. Ja valitettavasti myös analysoida välillä niin, että menee överiksi ihan huolella.
Jossain kohtaa pysähdyin miettimään ylianalysointiin taipuvaista luonnettani ja sitä, olisiko asialle tehtävissä mitään. Onhan analysoinnilla toki puolensa, jos ajatellaan, että tuleehan asioita silloinkin mietittyä useammalta kantilta. Loppupeleissä totuus lienee kuitenkin se, että överiajattelulla ja fiksulla pohtimisella on valtava ero. Toisesta väsyy, mutta toisesta parhaimmillaan voimaantuu. Ensin täytyy vain löytää oma keinonsa hallita kymmenenteen potenssiin kasvavia ajatusmörköjä.
Loppupeleissä totuus lienee kuitenkin se, että överiajattelulla ja fiksulla pohtimisella on valtava ero.
Niin, tiedän. Tässä kohtaa saatat ajatella, että helpommin sanottu kuin tehty.
Entäpä jos yrittäisit pysähtyä hetkeksi silloin, kun saat itsesi kiinni siitä, että ajatukset lähtevät vellomaan edestakaisin, ja niiden mittasuhteet paisuvat kuin pullataikina. Mieti, mitä tekisit, jos voisit sillä hetkellä valita oman olotilasi. Jäisitkö pyörimään ajatustesi kanssa ympyrää, vai antaisitko itsellesi toisenkin mahdollisuuden? Mahdollisuuden asioiden kohtaamiselle, jolloin niistä olisi ehkä myös helpompi päästää irti sitten, kun ne on ajateltu läpi. Tai ainakin niiden mittasuhteet säilyisivät paremmin ruodussaan.
Voi hyvinkin olla, että tässä kohtaa tarvitaan avuksi se ystävä, jolle ajatukset tohtii kertoa, sillä ajatuksista tulee todellisempia, olemassa olevampia, kun niille antaa äänen. Toisilla taas sisäisen maailman jäsentämiseen sopii kirjoittaminen.
Onpa tapasi sitten mikä tahansa, päätä, että seuraavalla kerralla annat itsellesi sen toisen mahdollisuuden. Pikkuhiljaa huomaat, että ne pahimmat analyysiöverit helpottavat, ja alkavat ehkä myös jäädä vähemmälle.
- Askel kerrallaan. Ajatuksella. -
Heidi
--- Kurssikynä-kirjoitukset ovat Erityisherkän elämää -verkkokurssilaisten kirjoituksia, jotka ovat syntyneet kurssin tehtävien kautta tai käsiteltyjen aiheiden innoittamina.
---
Kuva: Flickr, Headache by threepin
