top of page
Unesta


Nukkumisolosuhteet (äänet, valoisuus, vuodevaatteet, vieras ympäristö jne.) vaikuttavat ertiyisherkillä normaalia enemmän sekä nukahtamiseen että yhtenäiseen, riittävän pitkään yöuneen.  Panosta siis makuuhuoneen sisustukseen, vuodevaatteisiin, lämpötilan säätöön, silmälappuihin, korvatulppiin, unirauhaan jne. Matkatavaroiden painorajan ylittymisen uhalla kannattaa kuljettaa matkoilla mukana itselleen tarpeelliselta tuntuvaa univarustusta.

 

Jos uni ei tule, on lepo Elaine Aronin mukaan erityisherkälle parempi vaihtoehto kuin lisätä ylivireyttä nousemalla puuhailemaan jotain unta odotellessa. Charles Linden puolestaan sallii mm. ahdistusoireiselle myös television katselun makuuhuoneessa, mikäli on taipumusta nukahtaa television ääreen. Tärkeää on löytää ja säilyttää unirytmi mahdollisimman muuttumattomana: riittävän pitkä yöuni, nukkumaan menot ja heräämiset aina suurin piirtein samaan aikaan.

 

Markku Partinen, HS.fi: 
Herkkäuninen on jatkuvasti ylivirittyneessä tilassa – erityisesti luovat ihmiset nukkuvat huonosti

"Näyttää siltä, että herkkäunisuuden syynä on dopamiiniaineenvaihdunta. On ihmisiä, joilla dopamiinijärjetelmä toimii eri tavalla kuin muilla.”
Partisen mukaan kyseessä ei ole sairaus, vaan ominaisuus. Tällaisilla ihmisillä aivot ovat ikään kuin yliherkkyystilassa: valmiina alati toimimaan, sekä hereillä että unessa. Myös autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto on ylivirittynyt.
Ylivirittyneisyydessä on hyviä ja huonoja puolia.
”Tällaisella ihmisellä on hoksottimet herkässä: hän havaitsee ympäristön tapahtumia paremmin kuin muut. Hän on myös idearikas sekä luova ja huomaa rivien välistä asioita, joita toiset eivät välttämättä huomaa. Näitä piirteitä kannattaa hyödyntää ammatinvalinnassa.”Huono puoli on se, että ylivirittyneisyyden vuoksi yönuni voi jäädä koiranuneksi. Koiran tavoin tällainen ihminen herää kaikkiin ääniin ja miettii, pitääkö niihin reagoida."

 

 

Biohakkerit: Syvän unen optimoint

 

Yle.fi: Univaje erityisen haitallista tulevaisuuden murehtijalle

 

Napping can dramatically increase learning, memory, awareness and more

 

 

 

 

< SIVULLE Voimaantuminen

bottom of page