Kurssikynä: Minun Erityisherkkä elämänpolkuni

Kurssikynä-kirjoitukset ovat Erityisherkän elämää -verkkokurssilaisten kirjoituksia, jotka ovat syntyneet kurssin tehtävien kautta tai käsiteltyjen aiheiden innoittamina.

---

Minun Erityisherkkä elämänpolkuni

Vanhempieni tarina alkaa sen ajan perinteiseen malliin. Pappilassa toimitettiin pieni vihkitilaisuus äitini tultua edellisenä päivänä naimaikään. Valokuva on paljon kertova. Sulho on kädet nyrkissä ja puree hammasta, ryhti kuin tinasotilaalla. Morsian on vähän rennompi, raskaus jo puolessa välin, selvästi vahvempana ja määrätietoisena. Molemmilla apaattinen tuijotus johonkin tuntemattomaan, ei mitään ilon tai rakkauden merkkejä, normaalit viimeisen päälle siistit sunnuntaivaatteet, hiukset tiptop, muutama vaatimaton kukka kimppuna, päivä 17.12.1960.

Lapsia syntyi perheeseen tiuhaan tahtiin, neljä viiden vuoden sisällä. Minä esikoisena aikuistuin viisivuotiaana erinäisten rankkojen tapahtumien kautta. Olin velvoitettu huolehtimaan pienemmistä, otin villikkoveljeni tekemisiä kontolleni, puolustin häntä, suojelin pienempiä. Elin vahvasti kodin tunnemyrskyissä mukana, kehitin itselleni vahvoja suojamuureja ja käperryin itseeni.

Minusta tuli kiltti, ujo, ylivastuullinen, luotettava, turvallinen, tosikko ja tunnollinen pikkuaikuinen.

- häpeästä Rakkauteen

vääntämisestä luottamukseen -

Herkkä isäni ei todennäköisesti löytänyt paikkaansa perheessä vaan alkoi, tiukan absolutismi-päätöksen pyörrettyään, juomaan. Perhe kasvoi ja paineet sen mukana, oltiin todella köyhiä. Oma ensimmäinen tunnemuistini on reilun vuoden vanhana, kun seuraava pikkuveljeni syntyi. Hänellä oli suukitalakihalkio ja se vei äidin veljen mukana usein tutkimus- ja leikkaushoitoihin Helsinkiin. Ikävääni sain vastauksen, että äiti on Helsingissä. Olen inhonnut tätä kaupunkia vuosikymmeniä ja vasta nelikymppisenä sain tästä tarinasta vastauksen ja pääsin inhostani eroon.

Oma vapaa itseni ja lapsi sain olla vain kummitätini ja yhden äidin siskon luona. Siellä pakenin ulos luontoon ja mielikuvitusmaailmaan. Kuljeskelin ympäri kivikoita, pusikoita, pensaita ja niittyjä, tutkien kuin suurennuslasilla kaikkea pientä ihmeellistä. Etsin ja kaivoin kesäisin kaikki heinikot moneen kertaan, löytääkseni jokaisen metsämansikan, mesimarjan, lillukan ja muut marjat. Olin vapaa keijukaistyttö suuressa kauniissa maailmassa.

Isä oli vahva luontoihminen, joka opetti minulle luonnon monipuolisen annin. Marjastimme, retkeilimme ja kalastimme hiljaisina yhdessä, emme tarvinneet sanoja. Tämä on paras perintö, jonka olen häneltä saanut, tietysti erityisherkkyyden lisäksi. Tunsin myös, että hän oli todella lämmin, aito ja rehellinen ihminen.

- vähättelystä arvostukseen

mitättömästä arvokkaaksi -

Nuoruuteni meni tosi tiukkojen moraalisten uskomusten varjossa. Menin virran mukana, olin tosi kiltti, ahkera, tunnollinen, en saanut tehdä pienintäkään virhettä, mukauduin kaikkeen, suoritin elämää tosikkona ja koko ajan suurta häpeää kokien. Esikoisena olen imenyt jo äidinmaidossa vääränlaiset vahvat uskomukset ja mallin parisuhteesta, naisen ja miehen rooleista, äitiydestä, seksuaalisuudesta, rahasta ja suhtautumisesta elämään yleisesti.

Itse ajauduin äitiyteen, todella vahvan biologisen kellon heräämisen kautta, kolmikymppisenä. Lasten teko oli hyvin laskelmoitua. Oma äitiys meni myös suorittaen, ilman aitoa todellista iloa ja riemua. Minulla ei ollut minkäänlaista omaa identiteettiä äitinä, puolisona tai naisena. Näiden paineiden alla päädyin uupumus-/masennuskierteeseen heti toisen lapsen syntymän jälkeen. Tunsin vahvaa syyllisyyttä, riittämättömyyttä, yksinäisyyttä, voimattomuutta, kaikki oli vain yhtä sumua ja mustaa, ei mitään valoa näköpiirissä, ei tukea, ei turvaa.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja omat suojarajat ovat olleet täysin tuntemattomat käsitteet.

Suuri tuska ja ahdistus ajoivat kaikenlaisen avun hakemisen piiriin. Olen tarttunut n. 20 vuoden aikana monenlaisiin oljenkorsiin, niin ammattiauttajien keskusteluihin, ryhmä- ja yksilöterapioihin, draamakurssiin, erilaisiin vertaistukiryhmiin, dokumentteihin, kirjallisuuteen ja esim. Rosen-terapiaan tunnelukkojen avaamiseen.

Toipumistieni on ollut tosi rankka ja vaihderikas, pieniä askelia kerrallaan, välillä pari taaksepäin. Vuosi 2015 on ollut elämäni rikkainta aikaa, uuden identiteetin löytymistä on tapahtunut vauhdilla. Matkan varrella olen purkanut tosi vahvoja suojamuureja kuin sipulinkuoria, ohuita kerroksia kerrallaan, todellisten tuskallisten tunteiden kokemisen ja läpikäymisen kautta. Kroppa on usein viestittänyt ja pysäyttänyt puskemisen totaalisesti näiden prosessien aikana. Mutta vapautumisen ja keveyden tunne, Rakkauden löytyminen kaikkeen elämään sekä rikkaan tunnemaailman avautuminen, ovat niin suuri lahja, että olen kiitollinen niistä vaiheista.

2015 kesällä myös löysin erityisherkkyyden itsestäni ja se on asettanut paljon puuttuvia palikoita itsetuntemukseeni kohdilleen. Tällä hetkellä olen Erittäin Kiitollinen ja Onnellinen omana irrallisena arvokkaana yksilönä. Kuuntelen omaa hellempää, armollisempaa, suvaitsevampaa ja rakastavaa sisäistä ääntäni. Teen päätöksiä oman intuition kautta, opetellen ottamaan riskejä ja tekemään virheitä. Tuntuu, että seison oikeasti omilla jaloillani, saappaat ovat minulle sopivat, tunnen vahvasti sydämelläni, olen vihdoin elävässä elämässä lujasti mukana.

Näin Elämän polkuni portaat ovat johtaneet minut tähän päivään:

tuskasta avuntarvitsijaksi

ujosta avoimeksi

surusta iloon

kylmästä/kovasta lämpimäksi

synkkyydestä valoon

uhosta välittämiseen

arkuudesta rohkeuteen

häpeästä Rakkauteen

vääntämisestä luottamukseen

kahlaamisesta lentoon, vapauteen

luulottelusta ymmärtäväksi

epäilystä luottavaksi

torjuvasta hyväksyväksi

rumuudesta kauneuteen

mustasta väreihin

kahleista vapauteen

muumiosta eloon

tunnekylmyydestä Rakkauteen

vähättelystä arvostukseen

mitättömästä arvokkaaksi

pienuudesta kasvuun

kiltistä vaativaksi

valeminästä uteliaisuuteen

uteliaisuudesta vastaukseen

rankaisusta armoon

epävarmuudesta varmuuteen

onnistumisesta palkinto

täydellisyydestä rikkinäiseen

korvaamattomuudesta tarvitsevaksi

valheellisuudesta rehellisyyteen

rooleista aidoksi

jäykästä liikkuvaksi

mykästä puhuvaksi

kuurosta kuulevaksi

hiljaisesta kuulluksi

kivusta myötätuntoon

tosikosta nauttivaksi

piilosta näkyväksi

tunnelukoista tuntevaksi

kadoksista todeksi

elottomuudesta Elämään

huonommuudesta hyväksi

kuuntelijasta vastavuoroisuuteen

yksinäisyydestä tarvitsevaksi

ansaitsemattomasta haluavaksi

arvottomuudesta Arvoon

vahvuudesta heikkouteen

kontrolloinnista vapautumiseen

ahdistuksesta avaruuteen

pelosta rohkeuteen

epätoivosta uskoon

syyllisyydestä armoon

muurien takaa herkkyyteen

pysähtymisestä luovuuteen

rauhasta tyyneyteen

yhteydestä turvallisuuteen

ymmärryksestä tyyneyteen

loukkaantumisesta anteeksiantoon

uskosta luottamukseen

tarpeesta pyytäväksi

epäilystä kysyväksi

uteliaisuudesta mielenkiintoon

hyväksynnästä rikkauteen

uskalluksesta voittoon

tyytyväisyydestä itsetuntoon

miellyttämisestä aitouteen

kieltäytymisestä helpotukseen

kohtaamisesta yhteyteen

yhteydestä arvontuntoon

tyytyväisyydestä Kiitollisuuteen

Kiitollisuudesta Onnellisuuteen

Portaat jatkuu... jatkuu

Nämä portaat/sanaparit ovat tämän hetken punainen lankani sisäisessä ajatusmaailmassani. Kaipaan niihin vielä paljon vahvistavia peilejä, arkienkeleitä, kuten heitä nykyisin lämmöllä kutsun. Ilokseni voin koko ajan todeta, että niitä positiivisia enkelikohtaamisia vaan ihmeellisesti tulee aika-ajoin vastaan. Jotain syvää ja uskon, että pysyvää, on ns. aurassani tapahtunut. Hyviä asioita tapahtuu ympärilläni koko ajan ja se luo luottamusta ja uskoa, ottaa irtiottoja ja riskejä elämän eri alueilla.

Olen oppinut hahmottamaan omia tunne- ja fyysisiä rajojani ja pyrin niitä kunnioittamaan parhaan kykyni mukaan, pystyn olemaan tässä ja nyt, pysähtymään ja tunnustelemaan mitä sisäinen maailmani minulle viestittää. Olen löytänyt uuden Arvontuntoni, syyllistyminen, murehtiminen menneitä tai tulevia sekä itseni ruoskiminen, ovat vähentyneet. Luottamus, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät, kun niiden aika on, on vahvasti läsnä. Notkahduksia ja huonoja hetkiä on nykyisin vähemmän ja niistä pääsee entistä helpommin jatkamaan eteenpäin. Perusturvallisuus ja Luottamus ovat olemassa.

- muurien takaa herkkyyteen

pysähtymisestä luovuuteen -

Tunnemaailmani on avautunut ja rikastunut pikkuhiljaa, mutta viimeistään kaikkien masennus- ja PKV-lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Tunnen usein riemun kiljahduksia ja tuuletuksia sisäisesti, kun huomaan taas jonkun vääränlaisen uskomuksen tai muun suojamuurin murtuvan. Olen välillä, hyvässä mielessä kuin Liisa ihmemaassa, pakahtua näihin uusiin tunteisiin, annan niiden tulla, käyn ne kykyni mukaan läpi ja otan kiitollisuudella vastaan niiden jälkeisen irtipäästämisen ja helpotuksen tunteen. Toipumiseni matka jatkuu, selvästi kohti parempaa kokonaisvaltaisempaa elämää.

Suurin muutos on tapahtunut pään sisällä ja se on johtanut parempiin tuloksiin ja myös muutoksiin ulkoisiin tekijöihin. Fyysisetkin sairaudet ovat paremmassa kunnossa ja vieläpä lähes ilman lääkityksiä.

Olen löytänyt terveellisemmän ruokailurytmin ja sisällön, näkyvät ulkonäkömuutokset kannustavat jatkamaan samalla linjalla. Tunnesyöminen on varsin hyvin taka-alalla, siihen johtaneiden tuskallisten tunteiden tunnistamisen ja läpikäymisten jälkeen.

Liikunnassa menen vuodenaikojen ja sisäisen kutsumuksen mukaan, välillä todella alivireisesti, mutta ajattelen, että pitkäjännitteinen suuntaus on se, joka minut pitää kartalla.

- miellyttämisestä aitouteen

kieltäytymisestä helpotukseen -

Koen tällä hetkellä käyväni suurta ja tärkeintä Elämän koulua avoimena ja vastaanottavaisena. Peilaan itseäni jatkuvasti muihin terveemmällä tavalla, mitä hyvää haluaisin tästä ihmisestä tai tilanteesta itselleni, mitä taas en tunne millään tasolla omakseni. Välillä tämä jatkuva ns. toipuminen vie lähes koko elämän, mutta annan myös armoa sen suhteen itselleni, että nyt on sen aika, niin kauan kuin on. Jossain vaiheessa on taas toiminnallisempi ajanjakso. Nyt nautin suurella sydämellä, pyrin kääntämään jo nyt löytämäni erityisherkkyyden heikkoudet vahvuudekseni. Paljon on vielä ns. vakan alla, mutta matka jo tällaisenaan on todella antoisa.

Tällä hetkellä tärkein tarpeeni on tulla Näkyväksi ja Kuulluksi, Hyväksytyksi tällaisena kuin olen, omana merkityksellisenä olentona tässä rikkaassa maailmassa. Minulla on täällä oma paikkani. Tavoitteenani on lapsenmielisyyden, ilon ja spontaaniuden löytäminen takaisin. Tunnen sen jo lähestyvän. Rakkaus Elämään ja kaikkeen, Onnellisuus on löytynyt.

Nimim. Rikkaamman Elämän matkaaja

---

Kuva: Flickr, Stairs by John Mundy