Matkalla itselleen todeksi: Omahyväinen hölmö?

Varsinkin erityisherkkien ja introverttien on usein hyvin vaikea tuoda esille omaa osaamistaan, markkinoida tekemistään tai määrittää työlleen hintaa. Mutta myös tästä joukosta löytyy niin somekerskailijoita kuin kokopäiväisiä henkselin paukuttajia.

Miksi kuulemani ja lukemani kerskailu saa minut näkemään punaista, enkä voi kerskailevaa ihmistä arvostaa vaikka hänen saavutuksensa arvostuksen ansaitsikin? Peilaanko tässä vain omia varjojani?

Beth Buelow kirjoittaa blogissaan miksi arvelee itsekehuskelun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa niin kovasti häntä ärsyttävän: ”Kyse ei ole mustasukkaisuudesta, kateudesta tai epävarmuudesta. Kyse ei ole siitä, että minua harmittaa toisten ilo tai juhlinta. Eikä kyse ole siitä, että mielestäni henkilö ei ansaitsisi kunnianosoitusta tai onnistumista. On kyse kerskailusta. Kerskailu tarkoittaa puhumista itsestään, saavutuksistaan, perheestään tms. liian ylpeillen.”

Kerskailun monet muodot

1. Huomion varastaminen: ”Minä olen tiennyt tai tehnyt tuon” (ja vielä paremmin ja jo aikaa sitten)

2. Nöyryydeksi naamioitu itsekehu (humble brag): epäsuora kerskailu mielleyhtymien tai nimien pudottelemisen kautta (kuin ohimennen ja muka tarkoituksettomasti)

3. Ratsastaminen muiden ansioilla: ansioitunut tai huomion kohteena oleva henkilö on ”hyvä ystävä” tuttava tai kollega

4. Puhdas, häpeilemätön itsekehu ylisanoin; ylimielisyys, erinomaisuus nyt tai menneisyyden suuret saavutukset

5. Kehujen tai huomion kerjääminen itsensä vähättelyllä tai surkuttelulla

6. Pyrkyrimäisyys, itsensä tyrkyttäminen (esillä oleminen tärkeys, johon liittyy usein totuuden muotoilua: kuka olikaan aloitteen tekijä, pyydettiinkö vai hyväksyttiinkö)

7. Itsensä ylentäminen muita moittimalla tai väheksymällä, muiden panoksen unohtaminen (”Minä tein”, vaikka mukana oli joukko muitakin).

Tunnustan syyllistyneeni useaan kerskailun muotoon. Olen yrittänyt tunnistaa omat motiivini tekemisistäni tai aikaansaannoksistani kertomiseen. En ole mietinnöissäni päässyt vielä puusta pitkään ja edelleen

• syyllistän itseäni jos jaan iloni jostain onnistumisesta tai saavutuksesta (aito ilo, joka lapsuuden kotona oli yksi kerskailun laji)

• häpeän jälkikäteen, kun tunnistan tarpeen tuoda tuotoksiani esille keskusteluissa tms. (kerskailua vai tiedon jakamista)

• yritän keksiä mikä on tiedon jakamisen sopiva määrä (mikä on tuputtamisen raja kenenkin mielestä).

Hyväksytyksi tulemisen tarve

Hyväksytyksi tulemisen kokemus on perustarve jokaisella. Hyväksynnän hakeminen kerskailulla on yksi manipuloinnin ja kilpailemisen muoto. Kerskailun taustalla on yleensä epävarmuus ja tarkoituksena hankkia osakseen ihailua ja arvostusta. Todellista arvostusta voi kuitenkin saada vain olemalla aito, inhimillinen ja antelias sekä antamalla kunnia niille joille se kuuluu, myös itselleen. Liika vaatimattomuus ei kaunista sekään ketään, joten omaa hyvää työtään tulee arvostaa, jakaa osaamistaan ja tietoa siitä. (Matkalla itselleen todeksi: Eroon huijarisyndroomasta)

Yritän opetella aidommaksi kiinnittämällä edelleen huomiota omiin motiiveihini sekä analysoimalla ja matkimalla arvostamieni henkilöiden toimintaa, sitä millä tavalla he sanansa asettavat. He eivät keskity oman erinomaisuutensa tai saavutustensa korostamiseen, vaan muotoilevat sanomansa ja käytöksensä siten, että vastaanottaja voi nähdä heidän perimmäisen tarkoituksensa olla jollain tavalla avuksi tai hyödyksi muille.

Jos haluaa olla arvostettu, pitää lisätä muiden kokemaa arvoa. Kerskailija saa kyllä mainetta nopeasti, mutta harvoin sellaista, mitä sisimmässään tavoittelee.

.....

Kuva: Flickr, by Bob Usher