Miksi, kuka

Tuula Ahde
Perustin Erityisherkän Elämää -sivuston vuonna 2014 melkein puolivahingossa, etsiessäni ja kootessani tietoa erityisherkkyydestä sekä omaan, että vasta perustetun yhdistyksen käyttöön. Erityisherkän elämää on resurssisivusto erityisherkille sekä erityisherkkien parissa työskenteleville ammattilaisille Suomessa. Tavoitteenani on näyttää erityisherkkyyden mahdollisuudet voimavarana ja toivon, että joku näille sivuille muistiin merkitty tiedon murunen on sinulle hyödyksi tai ideaksi oman hyvinvointisi edistämisessä itsetuntemuksen ja ymmärryksen lisäämisen kautta.
Tietämykseni erityisherkkyydestä sekä siihen liittyvistä elämän iloista ja haasteista perustuu omaan kokemukseeni, intohimoiseen tutkitun tiedon hankintaan sekä erityisherkkyysaiheisten kurssien rakentamiseen ja vetämiseen usean vuoden ajalta.
Olin mukana HSP Suomi ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti (2013). Toimin nykyisin ylläpitäjänä muutamassa yhdistyksen fb-ryhmässä ja olen ollut jäsenenä yhdistyksen HSP-asiantuntijapaneelissa sekä viestintätiimissä. Suomen Erityisherkät ry (nyk. HSP Suomi ry) myönsi vuosikokouksessaan 2016 minulle elinikäisen kunniajäsenyyden "kiitoksena HSP - Suomen erityisherkät -yhdistyksen ja HSP-tietouden eteen tekemästäsi työstä".
Oma kasvun ja voimaantumisen paikkani on vuodesta 2014 lähtien ollut The Haven, ystäväni Andy Mortin perustama virtuaalinen kylä, jossa erityisherkät ja introvertit ympäri maailmaa kokoontuvat yhteen syvälliseen keskusteluun sekä luovaan leikkiin. Nykyään osallistun Havenissä Andyn tukena myös kehittämisideointiin, materiaalintuotantoon, emännöin zoom-tapaamisia, vedän englanninkielistä Fotojoogaa yms.
Harrastan myös valokuvausta, ja siihen liittyviä tuotoksia sekä erityisherkille erinomaisesti sopivia kursseja löytyy
-
verkossa https://www.fotojooga.com, Fotojoogaa mielelle -verkkokurssi: valokuvaus itsetuntemuksen lisäämisen, tunnetyöskentelyn ja ilmaisun välineenä
-
Facebookista https://www.facebook.com/fotojooga/
-
Instagramista https://www.instagram.com/tuulahde/
-
omat nettisivut: tuulahde.com
Voit seurata Erityisherkän elämää myös
-
ja YouTubessa
Ota yhteyttä, anna palautetta
***
Tuulan vieraskynäkirjoitukset Hidasta elämää -blogissa:
-
Oletko erityisherkkä? Erityisherkkä ei ole herkkähipiäinen vaan ihan normaali
-
Erityisherkkä vai uupunut? – Mikä on osa omaa persoonaa ja mikä oire jostain muusta?
***
HUOM.
Tämän sivuston tiedot ja resurssit on tarkoitettu vain informatiivisiin tarkoituksiin. Jos sinulla on merkittäviä psyykkisiä, fyysisiä tai muita haasteita tai kysymyksiä, ota yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin.