Vieraskynä: Kuinka jäädyin ja aloin sulaa

19.10.2016

Muistan lapsuudestani useita tilanteita, joissa saavuin uuteen ympäristöön. Kun tuntemattomat lapset tuijottivat minua astuessani sisään ovesta, paras kuvaus reaktiostani olisi ollut "tyrmistynyt." Lopulta aloin jo huomata tietyn kaavan, joka toistui minun kohdallani vastaavissa sosiaalisissa tilanteissa. Myöhemmin, kun valmistelin väitöskirjaa tunteiden säätelystä, nämä muistot palasivat elävästi mieleen. Tunnereaktioihin liittyvien kehollisten muutosten tutkijat olivat hekin löytäneet juuri vastaavan kaavan.

 

 

 

Sydän jättää lyönnin väliin 

 

Kun tapahtuu jotain merkityksellistä, niin kehomme reagoi jo ennen kuin havaitsemme mitään tietoisesti. Autonominen hermosto aktivoituu ja sydämen syke hidastuu. Ei ole kaukaa haettua, että sanonta "sydämeni jätti lyönnin väliin" kuvaa juuri tätä ilmiötä. Se vastaa myös omaa kokemustani, kun kohtasin sosiaalisen tilanteen lapsena. Tutkijoiden mukaan tämä on hetki, jolloin tarkkaavaisuus suunnataan asiaan. Vertauskuvallisesti sanoen, "keskitymme" asiaan, joka juuri sillä hetkellä vaikuttaa "tärkeältä". 

 

Alun "pysähdyksen" jälkeen, kehomme alkaa suunnata voimavaroja joko taisteluun tai pakenemiseen. Sydämen syke kiihtyy ja toimintavalmiutemme kohoaa. Tämä kaikki tapahtuu muutamassa sekunnissa ja suureksi osin tiedostamatta; reaktio käynnistyy ja etenee aivojen osissa, jotka ovat kehittyneet ihmislajille evoluution varhaisessa vaiheessa. Näitä aivojen osia joskus kutsutaankin "liskoaivoiksi". 

 

Nopea reagointi on historiallisesti ollut edellytys ihmislajin eloonjäämiselle, mutta jotkut reaktiot voivat nykyisin jopa haitata sopeutumista ja menestymistä nyky-yhteiskunnassa. Outo poika, joka jähmettyy musiikkileikkikoulun ovella ja jättää tervehtimättä, saattaa muista lapsista vaikuttaa etäiseltä ja jopa koppavalta. Tilannetta ei auta myöskään se, että usein pakeneminen vaikuttaa helpoimmalta ratkaisulta. Itsekin pakenin tilannetta, vastustin leikkikouluun menoa rimpuilemalla, enkä ikinä enää palannut sinne. 

 

 

Herkkyyttä reagointiin 

 

Aiemmin kirjoitin Headstedin blogiin prof. Keltikangas-Järvisen tutkimuksista, joiden mukaan noin 20% ihmisistä lamaantuu hetkellisti uudessa sosiaalisessa tilanteessa. Keltikangas-Järvinen kollegoineen kuvaa tätä ilmiötä käsitteellä "ujo", mutta se kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin erityisherkkyys. Luulen, että minutkin voi luokitella tuohon ujojen ryhmään, erityisesti lapsuuden kokemusteni perusteella. 

 

Minusta on melko suoraviivaista olettaa, että tilanteisiin ja omiin kokemuksiin liittyvä herkkyys vaikuttaa tuohon lamaantumiseen. Erityisherkkä ihminen kokee yllä kuvatun fysiologisen tapahtumakulun voimakkaampana, jolloin myös taipumus lamaantua tilanteessa on voimakkaampi. Edelleen, voi hyvin ajatella, että herkkyys vahvistaa myös kokemusta lamaantumisesta. Syntyy noidankehä, jossa reaktio koetaan voimakkaampana ja se voimistaa reaktiota ennestään.  

 

Toisaalta, herkkyys antaa myös valmiuden havainnoida tätä reaktiota tarkemmin. Tässä auttaa, kun löytää oikean näkökulman ja pystyy ottamaan etäisyyttä omiin kokemuksiinsa. Tätä kutsutaan ajatusten ja tunteiden eriyttämiseksi. Kun omaa olemistaan ja omia kokemuksiaan voi tarkastella neutraalimmasta näkökulmasta, niin saattaa olla herkempi myös kaikille mahdollisille tavoille, joilla niihin voi vaikuttaa. 

 

 

Tunteiden ja tilanteiden käsittely 

 

Ensiksi kannattaa muistaa, että herkkyys kokea tunteet voimakkaampina tai taipumus jähmettyä ja jännittää sosiaalisessa tilanteessa ovat luonnollisia ilmiöitä. Tämä viesti on merkittävä tulos Elaine Aronin ja Liisa Keltikangas-Järvisen uraauurtavista tutkimuksista. Lisäksi uskon, että nämä ominaisuudet ovat ainakin osittain rinnakkaisia; voit olla sekä herkkä että sosiaalisesti ujo, mutta myös pelkästään jommalla kummalla tavalla erityinen. 

 

Itselleni toinen merkittävä oivallus oli, että fyysisestä reaktiosta ja jopa omasta kokemuksestani huolimatta, voin toimia tilanteessa itselleni merkityksellisellä tavalla. Joskus tämä edellyttää, että mietin etukäteen tavoitteitani tai ainakin jonkinlaista yleistä toimintamallia. Nykyisin vältän jopa liiallisen suunnittelun sudenkuopan, enkä ahdistu vaikka asiat eivät mene juuri suunnitelmani mukaan. Tässä eniten auttaa ajatus, että voin tehdä vain parhaani ja se saa riittää. 

 

Lopulta pienellä harjoittelulla, olen oppinut havainnoimaan tilannetta ulkopuolisen silmin ja tunnistamaan, mikä tilanteessa on minulle itselleni oleellista ja mikä kaikki vaikuttaa kokemukseeni. Tämä on tarpeellinen askel, jonka jälkeen voi oppia vaikuttamaan reaktiooni. Fysiologisen reaktion rauhoittamiseen on perinteisesti suositeltu syvään hengittämistä ja se onkin toimiva menetelmä, mutta ei suinkaan ainut. Nykyisin pystyn välillä ottamaan henkistä etäisyyttä tilanteeseen ja kokemukseeni jopa silloin, kun olen esiintymässä. Tähän mielentilaan päästyäni pystyn rauhallisesti tarkastelemaan omaa esiintymistäni, yleisön reaktioita ja kaikkea muuta siihen liittyvää. 

 

Toisaalta, tehokkaimmat keinoni eivät keskity itse tilanteeseen tai reaktioon vaikuttamiseen juuri siinä hetkessä. Ainakin omalla kohdallani on paljon tehokkaampaa vaikuttaa tilannetta edeltäviin, ympäröiviin ja seuraaviin tekijöihin. Esimerkiksi kun itse olen jännittänyt esiintymistä, niin olen helpottanut jännitystä tutustumalla esiintymispaikkaan etukäteen. Jos mahdollista, niin olen noussut lavalle ja seisonut juuri siinä paikassa, jossa minun on tarkoitus esiintyä. Toinen yleinen tapa valmistautua eri tilanteisiin ovat erilaiset mielikuvaharjoitukset. Yksi hyvä ja hauska keino on miettiä, kuinka joku hahmo tai julkisuuden henkilö käyttäytyisi tilanteessa. Kun olen käynyt läpi verkostoitumistilaisuuden iltacocktailit Aku Ankkana, niin olen usein huvittuneella tuulella ja ennen kaikkea ymmärrän, ettei small talkin tarvitse mennä juuri tietyllä tavalla. 

 

Tilanteen jälkeen, olen itse vielä pitkään vireytynyt ja tunnen käyväni suurilla kierroksilla. Pienen kävelylenkin jälkeen olen rauhallisempi ja paremmassa asemassa käymään tapahtunutta läpi. Tämä on myös valmistautumista seuraaviin tilanteisiin. 

 

Elämä jatkuu 

 

Pitkän tien kuljettuani, olen oppinut elämään omien sosiaalisiin tilanteisiin liittyvien reaktioideni kanssa. Minua on eniten voimaannuttanut oivallus, etteivät nämä reaktioni ole heikkouksia, vaan ne tarjoavat erilaisen näkökulman kuin useimmilla ihmisillä. Toisesta näkökulmasta voi olla monessa tilanteessa jopa hyötyä: esimerkiksi Keltikangas-Järvisen mukaan herkkä ihminen on usein empaattinen, kykenee tekemään kompromisseja ja on valmis ottamaan vastuutta jo varhaisessa iässä. Tällaiset ominaisuudet ovat varmasti erittäin toivottuja esimerkiksi johtajalla tai esimiehellä. 

 

Kuinka sitten opin elämään itseni ja tavanomaisesta poikkeavan sosiaalisen herkkyyteni kanssa? Väitän, ettei ole olemassa patenttiratkaisua, jota voisi soveltaa jokaiselle ihmiselle ja jokaisessa tilanteessa. Tunnereaktioiden ja kokemusten käsittelyssä auttavat yleiset valmiudet, jotka voi niputtaa psykologisen joustavuuden alle. Näitä valmiuksia voi jokainen kehittää jokaisen tilanteen myötä, joten elämä on jatkuvaa oppimista. Minusta se juuri onkin hienoa tässä ilmiössä: en koskaan kohtaa tilannetta samanlaisena, vaan olen aina uusi ihminen uudessa tilanteessa. 

 

 

Toni Vanhala 

Toni kehittää ihmisystävällisiä verkko-ohjelmia Headsted Oy:ssäIlmainen ja kaikille avoin verkko-ohjelma Jännä juttu pohjautuu osittain hänen kokemuksiinsa jännittäjänä. Päivätyönään hän surffaa digitalisaation aallonharjalla ATK-ohjelmoitsijana Euroopan parhaassa työpaikassa. Edellisellä urallaan hän väitteli tunnereaktioiden säätelystä tietokoneen avulla. Tohtori Vanhala asuu avopuolisonsa ja neljän tyttären kanssa Tampereen Hervannassa. 


---
Kuva: Unsplash, Joshua Earle

 

Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

Uusimmat
Please reload

© 2014-2019 by Erityisherkän elämää

  • Wix Facebook page
  • Pinterest App Icon