Kurssikynä: Rauha ja rauhoittuminen

10.4.2016

Kurssikynä-kirjoitukset ovat Erityisherkän elämää -verkkokurssilaisten kirjoituksia, jotka ovat syntyneet kurssin tehtävien kautta tai käsiteltyjen aiheiden innoittamina.

 

---

 

Kuuntelin vasta nyt Erityisherkän elämää -verkkokurssin kolmannen jakson äänitteen ja ajatuksia nousi melkoinen määrä teemasta Rauha. Nyt kun saisin niitä vielä ulos mielestäni tähän teille muillekin, ja samalla omia kokemuksia ja vinkkejä.

 

Jos nyt mietin ensin tuota fyysistä rauhoittumista. Siinä en tosiaankaan ole mikään ekspertti. Parikin kertaa olen treeneillä saanut itseni hermostollisesti yliviretilaan ja pakkolepoa on ollut parista viikosta jopa kuukausiin. Kropan viestien kuunteleminen on opettelussa vieläkin.

 

Mikä on aiheuttanut tätä ylivirettä? Noh, olen aina tehnyt paljon ennakoivia suunnitelmia ja tavoitteita. Ovatko ne olleet liian epärealistisia? Hyvin paljon mahdollista. Liikaa liian pienessä ajassa ja minulle sopimattomassa muodossa, sekä liian vähän palautumista ja lepoa. Laiskotella ei saa, on opetettu. Ja sitten se mikä tehdään, niin tehdään kerralla kunnolla ettei tarvitse korjailla jälkikäteen. Perfektionismia? Kyllä.

 

Ja varmaankin jollain tasolla olen treenatessa tottunut fyysiseen rasitukseen ja puskenut vaan eteenpäin. Kroppa on varmaan jo ennen "loppuunpalamistaan" koettanut vinkkailla minulle levon tarpeesta, mutta en ole puhunut samaa kieltä. Minun kehonviestikielitaitoni kaipaa siis vielä paljon lisäoppia.

 

Myös ajatukset ja varsinkin negatiiviset ajatukset kuormittavat. Eikä vain henkisesti, vaan myös fyysisesti. Kroppaan tulee helposti stressiä ja ylivirettä myös sieltä. Jos sama soraääni soi mielessä joka päivä monta kertaa, pakostakin fyysisesti voimme pahoin. Tämän äänen katkaisu ja muunto positiivisemmaksi ei ole kovin helppoa. Itsekin vasta opettelen sitä.

 

Mikä on aiheuttanut tätä ylivirettä? Noh, olen aina tehnyt paljon ennakoivia suunnitelmia ja tavoitteita. Ovatko ne olleet liian epärealistisia? Hyvin paljon mahdollista. Liikaa liian pienessä ajassa ja minulle sopimattomassa muodossa, sekä liian vähän palautumista ja lepoa.

 

Koen esimerkiksi hyvinkin voimakkaasti kuolemanpelkoa ja se tekee todella epämiellyttävän fyysisen "aallon" kehoon ajatuksen myötä. Ja tää aalto tekee ihan fyysisen jännitteen vähäksi aikaa, ja paniikin. Tähän olen saanut aivan tässä muutaman kuukauden sisällä pienen avun. Katselin Yökylässä Maria Veitola -sarjan jaksoa, jossa Veitola on Jutta Gustafsbergin luona. Heidän jutellessa henkisestä heräämisestä, Jutta sanoi lauseen: " ... mitä kuolema oikeesti on ... Mä uskon niinku, että jokaisessa meissä on se sielu, ja se sielu lähtee sit kiitämään. Tän mun uskomuksen mukaan me tullaan tänne aina uudestaan." Tätä lausetta käytän rauhoittamiseen ja se auttaa.

 

Eli esimerkiksi näin kuin edellä, negatiiviset ajatukset tulisi saada katkaistua jollain. Katkaisu voi olla positiviinen ajatus tilalle tai vaikkapa fyysinen liike - hyppiminen, itsensä "solmuun" laittaminen tai vaikka itsensä nipistely, jota itse käytän joskus. Toiset käyttävät tässä kohden jonkun mantran hokemista. Itse olen kokeillut neutraalia sanaa "harmaa" mantrana. Harmaan sävyjähän on loputtomasti ja kun ajatukset alkaa miettimään näitä kaikkia - tumma harmaa, vaalea harmaa, punasävyinen harmaa jne. - niin ajatukset ohjautuvat ainakin minulla luovuuteen, väreihin, piirtämiseen, suunnittelemiseen ja maalaamiseen eli kivoihin juttuihin ja positiivisiksi.

 

Mistä tarvitsen lepoa? Tästä kaikesta?

 

Olen myös huomannut, että saan rauhaa ja rauhoitun, kun saan pois sellaisia juttuja mitkä vie energiaani oikeasti. Tällaisia ovat tekemättömät ei-niin-kivat tekemiset, joita siirrän ja välttelen. Miksi? En oikeastaan osaa edes sanoa. Onko se tyhjän olon tai tilan pelkoa? Onko se epäonnistumisen/mokaamisen pelkoa? Onko se sitä, että huomaankin olevani ei-niin-hyvä jossain ja se tulisi myöntää ja hakea apua? Tällaisten juttujen aloittaminen on kuin pitäisi kiivetä köyttä pitkin kattoon - mitä en todellakaan osaa/jaksa tehdä vielä - ja teen mieluusti jotain muuta. Ja se muuta on useinkin tietokoneella notkuminen, telkan katselu tai joku sellainen, ja sitten selitys on ettei ole ollut aikaa aloittaa ja tehdä. Hevon humppaa ja höpöhöpö juttuja, sanon minä. Tässäkin, kun liian kauan jahkaan aloittamista, omat ajatukset alkavat pyörittää sitä iänikuista soraääntä että "ei tule onnistumaan" tai "mitäs jos ...". Kun vaan aloitan ja teen, niin en ehdi antaa negatiivisille ajatuksille tilaa ja mahdollisuutta torpata juttuja. Ja kun saan ikävän tilanteen hoidettua ja ohitse, on aivan mahtava fiilis onnistumisesta. Tämän vaan unohdan liian usein.

 

Vielä tuosta levon tarpeesta. Mistä tarvitsen lepoa? Tästä kaikesta? Vai onko se kuitenkin vain vaihtelua mikä virkistää ja antaa energiaa ja jaksamista kohdata sitä arkea jatkossa? Jos nukkuu yön hyvin niin silti voi olla väsynyt ja se on pikemminkin psyykkistä väsymistä ja virikkeiden kaipuuta. Inspiraation hakua ja positiivisten juttujen halua. Mutta myös fyysinen lepo on siis tosi tärkeää, sitä en kiellä. Jos nukkuminen on huonoa ja ylivire jyllää, ei todellakaan jaksa mitään. Ja myllyyn tulee "vettä" lisää ja ruokailut lähtee huonompaan ja ei jaksa liikkua ja se aiheuttaa taas huonoa unta jne. Huonon kierre on alkanut ja pysäyttäminen on aloitettava sieltä mistä se alkoikin eli unesta ja sen parantamisesta.

 

Tässä nyt vähän noita ajatuksiani. Oikeastaan melkein innostuin aiheesta - hih.

 

 

Kirjoitus on julkaistu myös Piin elämäntapamuutos -blogissa.

 

---

Kuva: Flickr, Tranquility by Dennis Brekke 

 

Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

Uusimmat
Please reload

© 2014-2019 by Erityisherkän elämää

  • Wix Facebook page
  • Pinterest App Icon