top of page

Seitsemän reseptiä erityisherkälle

Erityisherkät kokevat usein olevansa jotenkin outoja, viallisia ja ulkopuolisia. Oma herkkyys on lahja, mutta tuntuu monesta myös rasitteelta. Osa erityisherkistä kuitenkin ”kukoistaa”, ja he tulevat hyvin toimeen herkkyyspiirteensä kanssa. Mikään määrä teoriatietoa ei loppujen lopuksi korvaa sitä, että toimit käytännössä hyvinvointiasi tukevalla tavalla. Yksi pieni asia siellä, toinen täällä ja huomaat että elämä on parempaa silloin, kun kohtelet itseäsi hiukan paremmin. Alla luetellut teemat ja reseptit ovat tärkeitä kenelle tahansa, mutta erityisen tärkeitä meille erityisherkille.

Seitsemän tärkeää teemaa

1. MINÄ

Olennaista ärsykekuorman säätelyssä ja sopivan vireystason ylläpitämisessä on tutustuminen omaan yksilölliseen erityisherkkyyteensä. Itselle sopivan elämäntyylin, energian lähteiden ja hallittavissa olevan ärsyketason löytämisessä apuna voi olla myös muiden temperamenttipiirteiden tunnistaminen itsessään esimerkiksi erilaisten persoonallisuustestien avulla.

2. ILO

Luonnollinen ilo syntyy itsestään ja se pohjautuu itsensä hyväksymiseen, arvostamiseen ja itsestä huolehtimiseen. Luonnollinen ilo tarvitsee tilan sekä luvan. Tunnista ja raivaa ilon esteet elämässäsi.

3. RAUHA

Erityisherkän on kiinnitettävä huomiota ajanhallinnan lisäksi energianhallintaan. Onko stressitila muuttunut huomaamatta normaaliksi olotilaksi? Lopeta perfektionistinen suorittaminen, kaikkien pelastaminen ja anna myös itsellesi aikaa ja lupa levätä.

4. LIIKE

Kuuntele itseäsi ja kehoasi, älä vanhoja sanontoja tai idoleiden hehkutuksia. Huomaatko ylikunnon/yliyrittäminen, erotatko levon tarpeen ja lorvikatarrin? Etsi ja löydä sinulle itsellesi oikea tapa liikkua lisäämättä kehon stressikuormaa ja ylivirettä ja toisaalta nostamaan alivireestä.

5. RAVITSEMUS

Rauhoitatko vai ravitsetko ruualla? Erityisherkkä keho vaatii puhdasta ja prosessoimatonta. Pidä huoli suolesta ja mielestä.

6. HAAVANHOITO

Vanhoja tunnehaavoja parantamalla itsearvostus nousee, itsemyötätunto tulee tutuksi ja haavoittuvuusherkkyys vähenee. Päästä irti uhriasenteesta sekä voimattomuuden ja huonommuuden kokemuksesta.

7. LAHJA

Erityisherkkyys on todellinen ominaisuus iloineen ja haasteineen: tunnistatko ja havaitsetko sudenkuopat, muistatko luonnostaan kiehtovat asiat, annatko niille aikaasi? Huomaa oma asenteesi ja uskomustesi vaikutus, pidä huolta itsestäsi.

Ovatko nämä teemat ja elämänalueet jo hallussasi, vai onko syytä lunastaa henkilökohtainen reseptisi?

You can't calm the storm, so stop trying.

What you can do is calm yourself.

-Timber Hawkeye

---

Näitä seitsemää tärkeää teemaa käsitellään lisää Erityisherkän elämää –verkkokurssilla,

Uusimmat
Etsi asiasanoilla
bottom of page