top of page

Vieraskyna: Etsi elementtisi, löydä heimosi

Työelämä ei ole entisellään. Työn ja toimeentulon maailma, johon nuoret aikuiset nyt kasvavat, on hyvin erinäköinen kuin se, jonka me nuorina kohtasimme. Vakaat ja ennakoitavat työurat ovat yhä harvemmassa, ja yksi ennuste onkin, että tulevaisuudessa toistensa kanssa verkottuneiden yksinyrittäjien määrä kasvaa. Monia hirvittää se, että osa työelämän suojaavista rakenteista on purkautumassa, ja toiset taas kokevat niiden pakottavuuden löystymisen vapauttavaksi. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin - ja joskus ehkä myös toisinpäin.

Yksi innostavimmista kirjoista, joihin olen viime vuosien aikana yhä uudelleen palannut, on brittiläissyntyisen kasvatustieteiljän sir Ken Robinsonin The Element. Kirjassa Robinson kuvaa tarinoiden kautta sitä, miten oman intohimonsa löytäminen voi avata tien ihmeellisiin onnistumisiin. Robinsonin esittelemien ihmisten lähtökohdat ovat olleet eri tavoin hankalia. Moni tulee vaatimattomista oloista, useilla on ollut oppimisvaikeuksia, harvan lahjakkuutta kukaan on huomannut ennen sen täyttä puhkeamista kukkaan. Robinsonin omakaan työläistausta ja poliovamma 1950-luvun Englannissa eivät varsinaisesti ennakoineet kansainvälistä tutkijanuraa. Epäilemättä monet Robinsonin kuvaamista ihmisistä ovat myös herkkiä ja/tai introvertteja.

Robinson sanoo, että elementti on se kohta, jossa yksilön parhaat lahjat kohtaavat hänen intohimonsa. Kun ihminen on elementissään, oppiminen on nopeaa, tekemisessä on erityistä luontevuutta ja helppoutta, eikä motivaatiota tarvitse erikseen etsiä. Tämä kaikki on tuttua monille meistä. Mutta miten omaa elementtiään voi hyödyntää nykyajan ja tulevaisuuden sirpaleisilla työmarkkinoilla? Jäämmekö me vain kilpailussa nopeampien ja aggressiivisempien ihmisten jalkoihin?

Heimon löytäminen tarkoittaa usein enemmänkin yhteyden kokemista kuin jatkuvaa vuorovaikutusta. Se että tietää, ettei ole yksin ja että voi halutessaan vaihtaa ajatuksia verkostoonsa kuuluvien ihmisten kanssa, on monesti ratkaisevinta.

Robinson ajattelee, että on tärkeää tunnistaa omat kykynsä, mutta todellinen kukoistus alkaa vasta kun ihminen löytää oman heimonsa. Heimon jäseniä yhdistää intohimo siihen asiaan jota he tuntevat syntyneensä tekemään, mutta muuten heidän ei tarvitse olla erityisen samanlaisia ihmisiä. Yhteyden kokemus samanlaisia arvoja ja tavoitteita jakaviin ihmisiin on niin tärkeä, että keinot yhteistyön tekemiseen - ja introverttien osalta oman tilan löytämiseen - keksitään vaikka mistä.

Meidän itsekunkin on rohkeasti ja aktiivisesti etsittävä omaa heimoamme, niin netissä kuin kasvokkaiselämässäkin voimiemme mukaan. On puhuttava siitä, mikä meitä kiinnostaa ja tuotava esille osaamistamme, sillä miten muuten sitä voisi kukaan huomatakaan? Kun rohkaistumme avautumaan ja ottamaan mahdollisen kokoisia askeleita mukavuusalueen ulkopuolelle, vähitellen voi avautua yllättäviäkin verkottumisen, yhdessä toimimisen, työllistymisen ja itsensä työllistämisen mahdollisuuksia. Ja viime kädessä heimo tarjoaa myös sitä inhimillisyyttä, lämpöä ja suojaa, jota me jokainen kaipaamme.

Mutta mitä sitten jos ei jaksa olla ihmisten kanssa, vaan kuormittuu vuorovaikutuksesta uupumiseen asti? Heimon löytäminen tarkoittaa usein enemmänkin yhteyden kokemista kuin jatkuvaa vuorovaikutusta. Se että tietää, ettei ole yksin ja että voi halutessaan vaihtaa ajatuksia verkostoonsa kuuluvien ihmisten kanssa, on monesti ratkaisevinta. Niin myös se, että on valppaana sekä omalle sisäiselle kutsumuksen äänelleen että eteen tuleville mahdollisuuksille.

Meneillään oleva työelämän muutos voi vielä haastaa kaiken sisällämme olevan pioneerihengen, mutta samalla se saattaa viedä myös meidät herkät ja introvertit kohti aivan uutta voiman, innostuksen, elementissään olemisen ja yhteenkuuluvuuden kokemusta.

Liisa Uusitalo-Arola Liisa Uusitalo-Arola on työpsykologi ja psykoterapiakouluttaja, jonka ammatillisena intohimona on ihmisten parhaiden puolien esiinnostaminen. Liisa kehittää omassa yrityksessään digitaalisia koulutus- ja ohjauspalveluita perinteisen kasvokkaisen työskentelyn rinnalle. Tuoreessa e-kirjassaan Onnellinen introvertti Liisa kuvaa, miten myös vähemmän ulospäinsuuntautunut ihminen saa kykynsä täyteen kukoistukseen ja pääsee elämään omannäköistään elämää. http://www.tietoisestiintrovertti.fi/onnellinen-introvertti-kirja.

--- Kuva: Flickr, Kyle Steed

Uusimmat
Etsi asiasanoilla
bottom of page