Vieraskynä: Miten palloauto sai alkunsa? – ote erityisherkän miehen päiväkirjasta #1

Erityisherkän miehen tuntoja ei kannata kirjoittaa väsähtäneenä. Erityisherkän miehen ei kannata syödä lounaaksi makkaraperunoita, koska siitä väsähtää. Ajatus lehmistä ja possuista ennen ja jälkeen makkaraperunoiksi päätymisen ei auta väsähdykseen. Ei myöskään rasvassa uitetut ristikkoperunat. Mutta kyllä ne maistui hyvältä sen hetken kuitenkin.

Päässä on kirjoitushetkellä sumua, joka johtunee herkistyneestä elimistöstä, kemikaaleista, liikunnan puuttesta ja istumatyöstä, joka kerryttää kuona-aineet sinne minne ne eivät kuulu. Pahoittelen muuten tähän kappaleeseen epäloogisesti pilkkuvirheitä, ja sitä, että minulla on tapana käyttää paljon että-sanaa. Epälooginen tuottaa minulle mielihyvää jostain kumman syystä. Jostain kumman syystä taas kuulostaa liian tavalliselta. Korjasin sen tuolla jälkimmäisellä lauseella, ja tämä lause menee jo yli, joten lopetan. Piste. Jatkoin. Nyt lopetan.

Lupasin kirjoittaa erityisherkän miehen tuntoja. Toivomuksena oli suht asiallista tekstiä, jonka jälkeen kieltäydyin. Ilmeisesti kirjoittajista oli kuitenkin pulaa, kun tekstini kelpasi sittenkin. Erityisherkkyys on minulle jo jokseenkin tuttua ja tavallista. Kun sen löysin, olin innoissani. Jossain erityisherkkien tapaamisessa puhuttiin, että erityisherkille pitäisi olla oma keskustelufoorumi juuri ominaisuutensa tiedostettuaan. Sellainen honeymoon-palsta, jossa voisi kysyä, onko muilla kilpirauhasen vajaatoimintaa, hiusten kutinaa saunan jälkeen helmikuussa ja marjastuskuumetta syksyisin, vaikka eivät raaski marjoja poimiakaan.

Kovin pitkiä kappaleita tullut jo kolme.

Niin siis erityisherkkyydestä. Aika paljon sellaista maailmaa syleilevää se tuntuu olevan. Minulle se ei nyt justiinsa ole sitä. Ainakaan koko ajan ei ole. Tällä hetkellä olkapäällä istuu King Kongin kokoinen varoittaja, joka sanoo, että älä vähättele erityisherkkyyttä! Se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on mennä arkeen. Ihan sinne peruspuurtamiseen.

Arki on kuormittavaa, jos on koko ajan tekemistä. Kello soi 6.40. Koira lenkille. Biojätepussi pois, uusi tilalle. Kissanhiekat roskiin. Silmälääke koiralle. Ei kuitenkaan ensin kissanhiekkoja, tai jos niin, niin sitten käsienpesu välissä. Ei liikaa saippuaa etten tuhlaa. Olikos se saippuakin eläimen jostain kyljestä raapaistu. Se raaka-aine saippuaan meinaan. Siihenkin kai olisi joku vähemmän eläimiä kiduttava vaihtoehto. No en siitä itseäni soimaa enempää tänä aamuna. Katsotaan huomenna uudestaan, jos taas unohdan tehdä ensin silmälääkkeen laiton. Tai kai ne kädet pitää pestä joka tapauksessa kissanhiekkojen jälkeen. Ei kannata kumikäsineitäkään tuhlata, ja toimivatko ne edes. Toisaalta vettä kuluu jos pesee. Joku sanoi, että se tekee putkille hyvää kun vettä virtaa paljon. Nyt olen jo melkein aamutoimet tehnyt. Kuluikohan aikaa nyt johonkin ylimääräiseen. Miksiköhän meinasi se roskapussi jäädä laittamatta. Varoinko herättämästä muita. Kissoille ruoka! Melkein unohtui.

Nyt sinne töihin. Huoh, olenpa huono työntekijä kun heti tuli ikävä olo kun ajattelin töitä. Kyllä työtä pitää tehdä. Ei raha kasva puussa. Kynttilää pidän vakan alla, jos työttömäksi jään. Miksiköhän haluaisin silti. Jotenkin niin vähän vapaa-aikaa. Mutta sitten ei ole rahaa, jos ei ole töitä. Tai on rahaa, mutta ei ole kohta kesämökkiä, johon olen kaikki satsannut. Koira ja kissojakin. Kauheaa tuhlausta. Ja vielä töistä kehtaan valittaa. Vaikeampaa se on ihanalla murmelillani, joka jää hoitamaan kotiin pientä käärylettä, joka vielä venyttelee sängyssä tissi suussa. Ennen oli miehen tehtävä tuoda ruoka pöytään. Mikä mies minä oikein olen, jos en siihen pysty. Aina hyvin pärjäsin koulussa. Miten se työnteko onkin niin vaikeaa. Jotenkin ei saa tehdä mitä haluaa. Noin niin kuin naiivisti sanottuna. Hienommin sanottuna arvoni eivät kohtaa... Tai en sittenkään osaa sanoa sitä hienommin. Menköön. Hypätään tämän työkappaleen yli. Johan se venyykin.

Lyhyt kappale väliin.

Mahtaakohan tämä kirjoitus sittenkään päästä blogiin, kun niin asiattomalta vaikuttaa. Asiallista toivottiin. Edelleen väsyttääkin. Sormet käyvät aika nopeasti. Saapa nähdä jääkö kirjoitusvirheitä. Ainakaan en jaksa tarkistaa kovin tarkasti. Se ei kyllä ole lähelläkään erityisherkkyyttä. Tai sitten se on se suojautumiskeino. Pelkää ettei löydä virheitä, tai ettei osaa, ja jättää tarkistamatta, jotta voi selittää itselleen, ettei edes tarkistanut. Olisin kyllä osannut jos olisin tarkistanut...

Töistä kotiin. Jumppaan tekisi mieli. Ei ehdi. Pienen itkua vastassa. Se on paha! Se on tosi paha. Kuinka nopeasti sitä tuleekaan mieleen keksit keittiön kaapissa. Sillä se itku loppuisi. Siitä vaan yksi keksi. Tämän kerran. Ei pysty. Onneksi. Jotain selkärankaa vielä. Palkkakin ansaittu tänään. Kyllä minä mies olen vielä. Ei se haittaa vaikka se ei tullutkaan lapiohommissa tai asfalttikoneen ohjaksissa. Kai tuo ohjaus- ja asiakaspalvelukin voi miehekästä olla jos oikein kovasti toivoo.

Ei tässä kyllä erityisherkkyys päässyt pääosaan. Päiväkirjan ote ennemminkin. Enkä piristynytkään. Illalla uimaan. Siellä on helppoa, kun ei ole tavaroita, joita tarvitsee siivota lattialta. Koiralenkki hoituu samalla.

No nyt on jo virkeämpi. Uusi päivä. Lopetin kirjoittamisen eilen ja lähetin esiluettavaksi. Kuulemma loistava teksti. Tarkoitus oli näyttää toteen, että tämä on julkaisukelvoton. No vastuu on ainakin vieritetty muille. Helppo hengittää.

Voisin vaikka aikani kuluksi suunnitella semmoista palloautoa, jossa on läpinäkyvä pallo, jonka sisällä on ihminen, ja sen pallon ympärillä kumiverkko, josta työntyy sauvoja, jotka työntävät palloa eteenpäin. Palloa ohjaa ihminen, jonka alla on akku, joka toimii painona, ja sen kumiverkon ja läpinäkyvän kuvun välissä on vastakkaisnapaiset magneetit, joten se läpinäkyvä kelluu sen kumiverkon sisällä. Kumiverkko pyörii, kuljettaja ei. Kolarin sattuessa kuljettaja kyllä pyörii pallon sisällä ympyrää, mutta ei kuole. Se on hyvä asia. Miksei kukaan aiemmin ole keksinyt!?

Loppu.