Vieraskynä: "Onks pakko jos ei taho?"

9.6.2014

Oli syyskesä 2012. Olin tuolloin 52-vuotias ja hyvin tympääntynyt huonoon ja jaksamattomaan olooni. Päätin aloittaa elämäntapojeni muutoksen. Ostin kuntosalijäsenyyden, ostin personal trainer-palvelun ja minulle tehtiin terveellinen ruokavalio sekä oman kunnon mukainen liikuntaohjelma.

 

Vuoden verran asia meni eteenpäin hyvin verkkaisesti, mutta eteenpäin kuitenkin mentiin koko ajan.

 

Kesällä 2013 laitoin kovemman vaihteen päälle, työttömänä kun oli aikaa liikkua enemmän ja paneutua asiaan tarkemmin. Tätä jatkui muutama kuukausi, kunnes tuli selittämättömiä fyysisiä oireita. Voimat hävisivät melkein nolliin, sain lieviä paniikkikohtauksia, nukkuminen oli tosi katkonaista, oli rytmihäiriöitä ja olo oli aivan outo. Kävin lääkärissä ja testeissä. Mitään ihmeellistä ei löytynyt. Oma personal trainer ei uskonut tilan olevan ylikuntoa. Näillä treenimäärillä se ei olisi vielä mahdollista.

 

Tämä epätietoisuus sai minut etsimään itse asiaan ratkaisua. Halusin oppia, että mitä olin tehnyt väärin ja mistä tämä olo oikein johtui. Lääkärin määräyksestä himmailin melkein kolme kuukautta eli treenit olivat tosi kevyitä ja ruokavalion energiamäärää nostettiin.

 

Seikkailin netissä, keskustelin lääkäreiden, psykologin ja hoitajien kanssa, keskustelin sukulaisteni kanssa ja luin kirjoja ja artikkeleita asiasta. Ja sitten alkoivat palaset loksahdella paikoilleen. Tuli tosi vahva epäily siitä, että olen erityisherkkä ihminen ja että olinkin saanut itseni hermostollisesti ylikuormitustilaan paneutumalla liian paljon tapojeni muuttamiseen. Pääni työsti treenejä, ruokiani, vointiani, saavutuksiani jne. koko ajan. Se ei rauhoittunut yölläkään. Ja kun sain tämän asian selville, alkoi parantuminen.

 

Kirjoitan omaa blogia elämäntapamuutosmatkastani ja siellä on kirjoitus myös siitä mitä havaintoja olen treenaajana tehnyt itsestäni ja mitä huomioita oma pt:ni tehnyt valmentaessaan minua. Näiden havaintojen jälkeen matkani on jatkunut rauhallisemmin, mutta koko ajan eteenpäin.

 

Olen testannut eri treeniaikoja ja huomannut omalla kohdallani aamut parhaimmiksi, koska hermostokuormitus päivän kuluessa kasvaa ja päivän päätteeksi tehty treeni on kropalle liikaa.

 

Aiemmin punnitsin kaikki ruuat ja merkitsin ne kalorilaskuriin. Nyt osaan arvioida jo silmämääräisesti ja oikeastaan tiedostamattani ravintoa päivään tarpeeksi ja oikeanlaista ravintoa siis.

 

Lisäksi olen oppinut kuuntelemaan kroppaani, eli jos edellisestä treenistä palautuminen on vielä kesken ja olo ei ole hyvä, siirrän seuraavaa treeniä ja teen vain kevyttä hyötyliikuntaa ja venyttelyjä. Aiemmin pidin tehdystä suunnitelmastani kiinni ja vaikka kroppa pisti hanttiin, en halunnut uskoa sitä.

 

Näiden lisäksi olen palauttanut uudelleen mieleeni joskus kauan sitten oppimani rentoutumis- ja hengitysharjoitukset. Näillä saan kropan jännityksen ja hermostoylikuormituksen laantumaan.

 

Ja Jope Ruonansuun laulun kysymykseen Onks pakko jos ei taho? niin sanoisin, että ei ole. Jos en halua lähteä lenkille, en lähde. Jos haluan syödä jotain epäterveellistä, niin syön mutta vain vähän. Eli sellainen entinen pakko on poistunut elämäntapamuutoksestani ja sallin itselleni pieniä repsahduksia hyvällä omalla tunnolla.

 

Pii

Mottoni:  I may not be there yet, but I’m closer than I was yesterday

 

Kuva: Copyright by Pii

Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

Uusimmat
Please reload

© 2014-2019 by Erityisherkän elämää

  • Wix Facebook page
  • Pinterest App Icon