Erityisherkkä vanhuus

4.6.2014

Erityisherkkyyskeskustelut ja kirjoitukset keskittyvät lasten, nuorten ja työikäisten erityisherkkyyden tunnistamiseen, haasteisiin ja piirteen kanssa elämiseen. Olen odottanut, että esiin nousisi myös ikääntyvien ja vanhusten erityisherkkyyden huomioiminen, mutta turhaan olen odottanut.

 

Tällä hetkellä vanhuuttaan elävien tai tuota elämänvaihetta lähestyvien ihmisten keskuudessa erityisherkkyys on ainakin Suomessa vielä huonosti tunnistettu tai tarkoituksellisesti tukahdutettu piirre. Herkkyys on ollut heikkoutta, kovaa työntekoa ja uhrautuvaa asennetta on arvostettu enemmän kuin riittävästi.

 

Kuinka nämä erityisherkät vanhukset voivat tehdasmaisesti toimivassa vanhustenhoidossa? Yritetään olla mahdollisimman vähän vaivaksi, syödään kaikki lääkärin määräämät lääkkeet ja kärsitään mukisematta voimakkaat sivuvaikutukset. Tai ollaan niitä ”vaikeita tapauksia”, joka esimerkiksi valittavat kivuista, epämukavista vaatteista tai häiriintyvät ympäristöstä. Vanhuksilla ei välttämättä ole ketään, joka naarasleijonan kiihkeydellä puolustaisi vanhuksen oikeuksia yksilölliseen kohteluun – lapsen, oli lapsi minkä ikäinen tahansa, on vaikeaa asettua huoltajan rooliin omia vanhempiaan kohtaan. Auktoriteettiasemaa sekä itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja kaikkivoipaisuuden toivotaan jatkuvan ikuisesti. Roolien kääntyminen päinvastaiseksi on kipeää ja vaikeaa.

 

Nyt kun on liian myöhäistä, soimaan itseäni siitä, että en enemmän puuttunut isäni elämään hänen viimeisinä vuosinaan. Introvertti ja viimeisinä vuosina entisestään herkistynyt isäni mm. tekeytyi todellisuuttakin huonokuntoisemmaksi, jotta ei olisi joutunut istumaan tuntitolkulla ”piristymässä” päivähuoneen kaoottisessa metelissä ja mummojen huomion ja uteluiden kohteena. Häneltä vietiin tekohampaat, koska hän ei pessyt niitä hoitajien mielestä riittävän usein – hyvä ruokahalu ja puruvoima hävisivät siinä samalla, kun jatkossa ruoka-annos pistettiin tehosekoittimella mössöksi, joka sitten puoliväkisin lusikoitiin usein polttavan kuumana suuhun. Suussa oli usein palovammoja. Minun elämäni teräsmies ja sankaripalomies toivoi kuolevansa marjastusreissulla omaan "kirkkoonsa", mutta kuihtui sen sijaan pois lannistettuna ja kiusattuna, sänkyynsä kahlittuna.

 

Järkyttävää luettavaa oli myös Tarja Tallqvistin kirjoitus Facebookissa.

 

En tällä kirjoituksellani halua arvostella vanhusten parissa työskenteleviä hoitajia, sillä he tekevät varmasti pääsääntöisesti parhaansa, usein oman uupumuksen rajoilla. En myöskään ole vaatimassa erityiskohtelua erityisherkille. Uusia ratkaisuja, ymmärrystä, inhimillisyyttä, ihmisarvon ja yksilöllisyyden kunnioittamista toivon meille kaikille aikanamme ikääntyville. Minulla ei todennäköisesti ole aviomiestä lukuunottamatta ketään läheistä, joka tulisi pitämään minun puoliani, kun vanhustenhoidon rattaisiin aikanaan päädyn. Sitä ennen minulla on paljon opittavaa omasta herkkyydestäni ja ylivireyden säätelystä. Toivon myös, että erityisherkkien heimosta löytyy mahdollisimman pian innostunut joukko kääntämään katseensa ja viemään tietoa, hyväksyntää, ideoita ja läsnäoloa myös ikääntyvien ja ikääntyneiden herkkien pariin.

Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

Uusimmat
Please reload

© 2014-2019 by Erityisherkän elämää

  • Wix Facebook page
  • Pinterest App Icon