Vieraskynä: Parisuhdekriisi ja erityisherkkä ihminen

Aronin (2015, 129) mukaan “rakkaus on sellaisten ajatusten, tunteiden ja tekojen joukko, jotka liittyvät toiveeseen aloittaa tai säilyttää läheinen suhde jonkun tietyn ihmisen kanssa.” Minulle on luonteenomaista tehdä paljon suunnitelmia. Teen niin paljon suunnitelmia, että osa niistä jopa toteutuu. Tunteeni elävät nykypäivää, mutta ajatukseni ovat hyvin usein jossain tulevaisuudessa. Tämä ajattelutapa kannattaa pitää mielessä, kun kirjoitan rakkaudesta, tunteista ja parisuhdekriisistä. Oma parisuhteeni on ollut kriisissä koko tämän vuoden ajan. Juuri tällä hetkellä vaimoni ja minä olemme päästäneet kriisin kesälomalle. Elämme parhaillaan rauhallista arkea, johon ei liity kovinkaan paljoa tu

Puolison ja kumppanin puheenvuoro: elämää erityisherkän kanssa

Erityisherkkien kumppanit eivät ole saaneet ääntään juurikaan kuuluviin julkisesti (toivottavasti kotona on toisin ... ), joten halusin kysellä heidän kokemuksistaan erityisherkän rinnalla. Monet pohtivat keskusteluissa miten ja koska kertoa vai kertoako laisinkaan piirteestään kumppanille tai mahdolliselle tulevalle kumppanille. Uskon näistä vastauksista olevan apua myös heille. Puhumisen, kuuntelemisen ja toisen tarpeiden kunnioittamisen tärkeys tuli vastauksissa selvästi esiin. Kysyin myös, kumpi parisuhteessa joustaa enemmän – tämä kysymys toimii lähinnä keskustelun herättäjänä, sillä yleensä jokainen näkee omat ponnistelunsa ja joustamisensa paremmin kuin kumppanin. Tehkää siis toiveenn

Herkkä mutta tyly

Poimintoja The Captain's Pod HSP S.O.S -jaksosta ´Sensitive But Rude´ http://thecaptainspod.libsyn.com/hsp-sos-3-sensitive-but-rude Vaikka me erityisherkät olemme yleensä ihan mukavia, muista aidosti välittäviä ja empaattisia, on meidän ajoittain vaikea tulla toimeen keskenämme, ymmärtää toisia ihmisiä tai tulla ymmärretyksi. Se, että olet erityisherkkä/sensitiivinen, ei tarkoita, että olet aina hienotunteinen/sensitiivinen. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Michellen sanoin 'se ei ole kaunis näky, kun erityisherkkä on pois tasapainosta'. Jos et pidä huolta jaksamisestasi ja säännöstele ärsykemäärää (yksittäisissä tilanteissa tai pitkällä aikavälillä), muutut todennäköisesti ärtyneeksi, kiukuttelev

Ääntä kohti: Eevin kanssa empatiasta

Istuimme itsetuntemusohjaaja ja holistinen personal trainer Eevi Minkkisen kanssa pöydän ääreen, laitoimme nauhan pyörimään ja aloimme keskustella empatiasta; miltä tuntuu kun tuntee muidenkin tunteet, onko voimakas empatiakyky lahja vai kirous? Lopussa myös muutamia selviytymisvinkkejä. Paljon ajatuksia tuli käsiteltyä, paljon tuli ohitettua turhankin kevyesti. Ääntä kohti: Eevin kanssa empatiasta (SoundCloud, kesto n. 37 min.) Monet erityisherkät ovat voimakkaasti empaattisia, ja varsinkin englanninkielisessä materiaalissa käytetään usein termiä 'intuitive empath'. Termi ei tarkoita, että erityisherkän empatiakyky olisi jollain lailla yliluonnollista tai henkistä, vaikka joku voi omaa vahv

Etsi asiasanoilla
50 viimeisintä
Uusimmat
RSS Feed

© 2014-2020 by Erityisherkän elämää

  • Wix Facebook page
  • Pinterest App Icon